Oonan oppimatka muodin metropoleihin

RSS
Oonan oppimatka muodin metropoleihin

En kyllä olisi arvannut puolitoista vuotta sitten työhaastattelussa, että päädyn ostosreissulle Euroopan pääkaupunkeihin. Huippukokemus, joka vahvisti suhdettani vaatteisiin. Mielestäni oli tärkeä nähdä, että mistä meille vaatteita tulee ja mitä kaikkea olisi tarjolla.

Lento vei ensin Pariisin tukkualueille ostoksille. Ne ovat valtavan sokkeloisia, siellä pitää osata löytää oikeat paikat, sillä hinnat vaihtelevat valtavasti eri alueiden välillä. Samalla vaatteella saattoi olla hintaeroa jopa puolet.

Suurin osa tukkuliikkeistä näytti ihan samalta, joten olin ihan hukassa kokoajan. Pomoni Jaana tunsi paikan ja osasi onneksi suunnistaa kaikkialla päämäärätietoisesti. Tukuissa työskentelevät ihmiset tunnistivat ja muistivat Jaanan, mikä on käsittämätöntä, sillä ihmisiä oli paljon.

Tukkujen työntekijöillä oli kova kiire. Isoja paketteja tuli tukkujen ovista ulos jatkuvalla syötöllä ja niiden matka jatkuu Eurooppaan vaateliikkeisiin. Vaatteita oli valtavasti, miten niistä osaa valita sopivimmat? Huomasin, että ulkomailla ostaessa meinaa sokaistua vaatteiden määrään ja harhaostosten riski on suuri. Pitää muistaa esimerkiksi se, mihin vuodenaikaan vaatetta ollaan ostamassa. Ulkomailla tarjolla oli jo paljon sellaista, mitä Suomessa käytetään helteillä.

Opin, miten reissatessa on pidettävä koko ajan mielessä, mitä kaupalta jo löytyy ja mitä on tilattu esimerkiksi ennakkona. Ihailen Jaanan kykyä ajatella laajasti – hän osaa ammattitaidolla valita tukuista hyvät mallit ja kuosit. Vaatteisiin tulee jännästi mukaan tunnetta, kun saa osallistua niiden ostamiseen. Kyllä noita itse valitsemia vaatteita katselee kaupan rekissä erityisellä rakkaudella. 

 

Espanjassa myös sisustusta

Parin päivän jälkeen matka jatkui Pariisista Espanjan pääkaupunkiin Madridiin. Siellä oli ohjelmassa sisustusmessut ja suuret kansainväliset vaatemessut. Sisustus on minulle vaatteita vieraampi alue, katselin vain ihmeissäni mitä kaikkea kaunista koteihin on tarjolla. Ei ole ihan helppoa ostaa noin valtavasta tarjonnasta pohjalaiseen makuun sopivimmat tuotteet. 

Messuhalli oli aivan valtavan kokoinen. Kun lisäksi opasteet ja kartat olivat surkeita, meillä meni reilu tunti löytää itse vaatemessupaikka. Vaatteiden lisäksi esillä oli koruja ja laukkuja.

Muotinäytöksissä sai hyvän kokonaiskuvan siitä, millaista muoti on tällä hetkellä Euroopassa: Utuisia pastellisävyjä, puhvihihoja ja bootcut-housuja. Boheemeja vaatteita oli tosi paljon tarjolla, mutta niitä on vaikea kuvitella Suomen kevääseen. 

Käytimme Jaanan kanssa jokaisen vapaan hetken järkevästi. Esimerkiksi muotinäytöstä odotellessa mittasimme ja lisäsimme uuden vaatteen nettikauppaan. Paljon tuli askelia matkan aikana, sillä ostoilla ja messuilla kierrellen tuli tehtyä pitkiä työpäiviä. Huomasin, kuinka rankkoja ja työntäyteisiä nämä ostoreissut ovat. Huumorin voimalla sitä jaksoi hyvin – välillä tuntui kuin olisi ollut kaverin kanssa reissussa. (katso video)

Onneksi päädyin tähän työpaikkaan, sillä en olisi saanut missään muualla kokea näin paljon. Ja Jaanan tuntien kaikkea kivaa on tulossa, sillä hän keksii koko ajan jotain uutta!

OONA LEHTOKUNNAS 

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli

  • Jaana Hautamäki