Verkkokauppamme on uudistunut!

Lappi kolmen vaateputiikin sekä yhden koskilaskun taktiikalla

RSS
Lappi kolmen vaateputiikin sekä yhden koskilaskun taktiikalla

Ex tempore reissut ovat yleensä niitä parhaita ja niin oli myös viime viikonlopun reissu Rukalle.

Jostain syystä mieli on halajanut sinne koko alkusyksyn mutta kalenteri on näyttänyt siltä etten pääse sinne tänäkään syksynä, vaan toisin kävi. Ystäväni Outi oli liikkeellä samalla seudulla ja niinpä teimme tärskyt Rukalle Kuusamoon.


Pienen Karhunkierroksen lisäksi halusin päästä kokeilemaan myös koskilaskua. Se kuulosti sellaiselta lajilta joka saisi adrenaliinit liikkeelle! Tieto siitä että kyyti ei olisi yhtä hallittua kuin Särkänniemen Tukkijoessa pisti perhoset liitelemään sopivasti mahanpohjassa.
Stella Polaris Adventuresilla työskentelevä kapteenimme Pauli oli ollut vastaavanlaisissa hommissa jo vuodesta 2002, joten olimme varmoissa käsissä enkä jostain kumman syystä ymmärtänyt enää edes jännittää. Niin varmoin ottein ja rautaisella ammattitaidolla hän piti meille ennen koskiseikkailun alkua vartin koulutuksen koskimelonnan saloihin ja selosti myös, miten missäkin tilanteessa tulisi toimia.
Kiljuntaa, pudotuksia, ja ajoittain kovaakin kyytiä tarjonnut reissu on yhden otannan perusteella mitä mahtavinta huvia ja ajanvietettä Rukalla. Kaupan päälle näkee upeaa luontoa, maisemia ja kuten kapteenimme jo alussa epäilikin, nälkä kasvaa syödessä myös koskenlaskun suhteen. Ensi kerralla siis K18 koskiin!
FiiniFröökynällä on jälleenmyyjiä pohjoisen suunnalla. Samalla reissulla halusin käydä kurkistamassa muutamiin näistä naisyrittäjien putiikeista, jotka osuivat matkani varrelle. Harmikseni Kuusamon keskustassa sijaitseva Hengarilla-niminen liike oli ehtinyt jo mennä kiinni, kun sinne lauantaina saavuin. Omistaja Kaisa on pitänyt liikettä reilun vuoden verran, joten jos tuolla suunnalla olette liikkeellä niin käykää ihmeessä tutustumassa valikoimaan.
Seuraava etappi oli Oulu ja siellä Muotisolna joka toimii pop up -periaatteella. Sinne veinkin kasan meidän tuotteita myyntiin ja tutustuin valloittavan rempseään omistajaan, Ullaan. Pienessä liiketilassa olikin vaikka mitä ostettavaa. Ihastuin siellä erityisesti laukkuihin, vaikka en itse laukkufriikki-geeniä omaakaan.
Ja matka jatkui Joensuusta länteen...ei vaan Zeppelin ostoskeskukseen jossa AsuPistettä pyörittäviin aurinkoisiin sisaruksiin Satuun ja Anneen tapaan törmätä aina Helsingin muotiviikoilla. Naisille iso peukku kauniista ja selkeästä esillepanosta. Asupisteessä silmä lepäsi ja tuotteet tulivat hyvin esiin.
Pikku Riikka on Limingassa toimiva kaunis ja persoonallinen putiikki, joka on rakennettu vanhaan navettaan. Olen käynyt liikkeessä pari kertaa, mutta tällä kertaa se jäi väliin, koska harmikseni se aukesi vasta kello 12. Omistajalla Riikalla on mielestäni todella hyvä silmä valita putiikkinsa valikoima, joten ei ihme, että putiikki on saavuttanut Pohjois-Pohjanmaalla jo lähes legendaarisen maineen.
Suomi on täynnä ihania ja massasta erottuvia vaateputiikkeja. Käykää ihmeessä tutustumassa niihin!
Viikon asu on tämä Rukalla kuvattu lila poncho. Erilaisia ponchoja onkin nyt valikoimissa runsaasti – kaikki löytyvät sekä nettikaupasta että liikkeestämme.

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli

  • Jaana Hautamäki