Verkkokauppamme on uudistunut!

Satsaa pääasioihin

RSS
Satsaa pääasioihin

On hyvä joskus itsekin heittäytyä ammatti-ihmisen armoille.

Pyydän monesti asiakasta hyppäämään mukavuusalueensa ulkopuolelle ja rohkeasti kokeilemaan jotain sellaista vaatetta tai väriä, mitä ei normaalisti käytä. Yleensä siinä yllättyy positiivisesti ja monesti asiakas sanookin, että en olisi ikinä itse osannut valita tätä vaatetta tuolta rekeistä.

Parturia voi naisen elämässä joltain osin verrata gynekologiin: kun löytää hyvän, ei siitä luovu millään. Olen käyttänyt samaa parturia noin kymmenen vuotta. Minna Pääkkönen pyörittää Seinäjoella parturi-kampaamo Cristalia ja käy vastavuoroisesti myös minulla asiakkaana. Olen onnistunut pikkuhiljaa siinä, että Minna mustavalkoisen vankkumattomana kannattajana on pukenut päälleen myös värejä ja yllätys, yllätys myös kukkakuosia.

Minnan vahvuuksia on, että hän on rohkaissut minua vuosien varrella kokeilemaan erivärisiä päitä, kuten kuvista huomaa. Mallikin on muuttunut jonkin verran, mutta ei mitenkään radikaalisti.

Minna ehdotti jokin aika sitten minulle uutta kampausmallia, jonka tyrmäsin suorilta käsin. Olen melko rohkea leikittelemään eri väreillä hiuksissani, mutta malli on ollut sama jo monta vuotta. Jätin Minnan ehdotuksen hautumaan. Mietin, että jos ammattilainen kerran on sitä mieltä, että minulle sopisi hänen ehdottomansa hiustyyli, niin annetaan palaa, kasvaahan se takaisin!

En ole aikaisemmin parturin tuolilla huutanut, tuli sekin koettua. Kun Minna ryhtyi leikkaamaan koneella sivuja lyhkäisiksi, rääkäisin: ”Apua, perutaan koko homma”, mutta oli jo liian myöhäistä. Tuon jälkeen otin silmälasit pois päästäni ja päätin katsoa vain lopputuloksen, en välivaiheita. Ja vitsit miten tyytyväinen uuteen hiusmalliini olenkaan! Vaikka se on nyt sivuilta ja takaa todella lyhyt, viihdyn siinä mainiosti. Lisäksi se on helposti muunneltavissa erityyliseksi, riippuen siitä millaiseksi sen kulloinkin föönaan.

Minulle monesti sanotaan että, onpa sulla Jaana kivasti hiukset. Siihen on neljä syytä: hyvä parturi, loistava leikkaus, joka-aamuinen hiustenlaitto ja laadukkaat tuotteet. Niinhän sitä sanotaan, että kun on tukka hyvin, niin on kaikki hyvin. Kannattaa siis satsata pääasioihin.

Viikon asuksi valitsin tämän Zezen hihattoman kotelomekon. Kivan joustava päällä ja muuntautuu moneen menoon, vähän kuin minun hiuksetkin. Keltainen jakku tuo siihen mukavasti väriä.

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli

  • Jaana Hautamäki