Blogi — boho-vaatteet

RSS
Aitouden äärellä missikisoissa

Aitouden äärellä missikisoissa

Miss EW-kisoissa Orivedellä Rönnin lavalla opin nuorilta naisilta, että aitous on laaja käsite ihan sen mukaan, mistä suunnasta asiaa katselee.

Fiini Fröökynä oli toista vuotta mukana julkisuudesta tutun missiemo Henna Peltosen miss EW-kisoissa. Moni voi ihmetellä, että mitä hyötyä on Seinäjoen Ylistarossa toimivalle vaateputiikille siitä, että sillä on näkyvyyttä valtakunnallisissa missikisoissa. Se on sitä kuuluisaa ”Out of Box”-ajattelua, kannattaa välillä piipahtaa normielämän ulkopuolella, se auttaa katsomaan asioita uudella tavoin.

Missikisoissa olemme näköalapaikalla, siellä on hyvä esitellä tulevia muodin virtauksia ja vaikuttaa. Miss EW-kilpailussa missit esiintyivät meidän ihanissa Boho-vaatteissa, joita koronan takia oli tarjolla nippa nappa mallistoa koko missikatraalle. Yleisö ihastui noihin Boho-henkisiin vaatteisiimme niin paljon, että halusivat ostaa mallikappaleita. Kauppiaalle se on mukava signaali, olemme oikealla tiellä ensi vuoden mallistossa. Ajan hermolla eläminen on vaatebisneksessä tärkeää.

Entä sitten ne itse missit? Meillä on tapana valita Fiini Fröökynän oma suosikkityttö, joka sopii yrityksemme imagoon: aito suomalainen nainen, reipas, sanavalmis ja uskoo itseensä. Kevät oli koronan takia niin kiireinen, että en ehtinyt paneutua tyttöjen somepersooniin. Lisäksi taso oli viime vuotta kovempi, joten valinta oli vaikea. Tällä kertaa luotin intuitioon ja ensivaikutelman voimaan: minulle kolahti tyttö numero kymmenen.

Turkulainen 19-vuotias Emilia Kaskinen teki vaikutuksen aitoudellaan, kauneudellaan ja hyvällä asenteella. Hän osasi kantaa kauniisti sekä itsensä että vaatteet ja otti lavan haltuun luonnollisella säteilyllään – niillä evällä hänestä leivottiin meidän suosikkityttö. Samoilla mausteilla hänestä tuli myös koko kisan voittaja eli Miss EW2020.

Pääsin myös todistamaan missikisojen raadollisempaa puolta eli pienimuotoista jälkinäytöstä pukuhuoneessa, kun olin keräämässä vaatteita laukkuihin. Jokainen tyttö on satsannut kisoihin täysillä, on luonnollista että tunteet nousivat pintaan kisan jälkeen. Joku kilpailijoista oli sitä mieltä, että voittajan aitous ei ollut oikeaa aitoutta. Niinhän se on, että aitouden voi käsittää monella tavoin. Aitous on myös sellaista, että ei näe tarvetta painaa toisia alas mollaamalla. Minulle se on myös vilpittömyyttä ja uskallusta kertoa myös niistä hetkistä, kun kaikki ei ollut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja silti luottaa, että elämä kantaa.

Pettymykset kasvattavat johonkin tulevaan ja niistä voi pienellä itsetutkiskelulla oppia paljon. Kun koko missiporukka tavoittelee tiettyä päämäärää, yhteiset teemapäivät, koulutukset ja kilpailun eri vaiheet ovat opettaneet varmasti missiehdokkaille paljon. Vaikka ei palkintokorokkeelle asti yltäisikään, olisi tärkeää, että osaisi nauttia matkasta ja siitä mitä eväitä se on elämänpolulle mahdollisesti tuonut.

Kuvat: Mainosstudio Sanna H

Lue lisää: Miss EW -kilpailu