Blogi — vuosi2021

RSS
Hyvää hassutteluvuotta

Hyvää hassutteluvuotta

Jos vuosi 2020 oli kuormitettu koronalla, niin tämä seuraava voisi olla täynnä huumoria, iloa ja rakkautta. Kaipaan maskitonta huomista, käsidesitöntä arkea ja soljuvaa asiakasvirtaa.

Ainahan se on mielessä – kesä:  katso video

Some on tehokas kanava mainostaa uutuuksia ja levittää iloa. Iloa ja huumoria juuri nyt tarvitaankin, kun ihmisissä huomaa selvän koronaväsymyksen. Olemme omalta osaltamme halunneet videoiden muodossa hassutella viime vuoden aikana ihan surutta, tekemisen tyylin vaihtuessa epäsäännöllisen säännöllisesti. Se jos mikä on tehokkainta vertaissuosittelua, kun näkee naapurin rouvan pyörähtelemässä mitä erilaisimmissa muuveissa meidän liikkeessämme. Kaunis kiitos teille kaikille videostaroillemme, että olette mukana auttamassa täydestä sydämestänne.

Nautitaan elämästä naiset, niin teki myös Minna Canth. Fiini Fröökynän  "Minnana" esiintyi upea Piia-Pauliina Mäntysaari: katso video

 

Olen koronavuoden aikana joutunut pysähtymään tärkeiden asioiden äärelle niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Kun mietin kulunutta vuotta, niin sieltä nousee ajoittaisen epätoivon lisäksi myös positiivisia juttuja. Fiini Fröökynän
somekanavat ovat saaneet uusia seuraajia, esimerkiksi Facebookissa meidän messissä on yli 23 000 vaatteista kiinnostunutta. Upeaa, että niin monet asiakkaistamme ovat löytäneet verkkokauppamme ja ilokseni olen huomannut, että sinne on kehittynyt myös oma vakioasiakaskuntansa.

Valitettavasti läheskään kaikki viime vuoden suunnitelmat eivät ole toteutuneet. Ikävä kyllä mekin olemme joutuneet lomauttamaan työntekijöitämme, mikä on minulle henkilökohtaisesti ollut iso murhe. Oma mallisto jäi hieman vaillinaiseksi, vaikka se osa mikä saatiin tuotantoon, olikin menestys. Moni muukin kiva tempaus on jäänyt koronan jalkoihin. Niitä on paikattu esimerkiksi verkossa toteutetulla suuren suosion saaneella live-muotinäytöksellä, joka saa keväällä jatkoa. Toisaalta olen ehtinyt enemmän asiakkaiden pariin pop up -myymälöihimme, se on ollut virkistävää. Siitähän tässä kaikessa touhussa on pohjimmiltaan kyse: Fiini Fröökynä haluaa tarjota persoonallista pukeutumista ihan kaikille. Myös Leena ja Lissulle, meidän omille hassutteleville shoppailijoille. Heidän seikkailujaan on luvassa myös jatkossa:  katso video.

Videon voi tehdä vaikka pepuista – siis niihin sopivista farkuista: katso video

Mitäkö muuta tähän maskivuoteen on mahtunut? Kodin vesivahinkoremontti valmistui sopivasti ennen syksyn ylioppilasjuhlia. Kahdeksan kuukautta sijaisasunnossa metsän helmassa oli ennakko-odotuksista poiketen kivaa ja rentouttavaa aikaa. Ja tulipa niinsanotusti nurkat putsiin! Meille tuli koiranpentu, vauhdikas Lilo-ranskis, joka on laittanut olemuksellaan Nasu-koiraankin uutta vipinää. Tämän touhutoopen ansiosta on mennyt sisustuskin uusiksi. Samoin minun järjestelmäkamera, yksi nahkatuoli ja tusinan verran kenkiä.

Myös mystinen metsien mies saapui elämääni. Ei tosin valkealla ratsulla, vaan Transporterillaan. Se jos mikä on piristänyt mieltä! Uuden harrastuksenkin aloitin, nimittäin paritanssit – vaikka tyttäreni mielestä sellainen, joka omaa kaksi vasenta jalkaa on ihan väärä henkilö tanssikurssille.

Silloin kun se oli vielä koronan suhteen mahdollista, olen nauttinut ystävien kanssa kotimaan reissuista, on täällä Suomessakin paljon nähtävää.
Juhannuksen kunniaksi videolla heitettiin kunnolla vapaalle: katso video.
Oli meillä kesähelteillä oma koronarokkikin, vuokrasimme pienellä porukalla upean huvilan Mäntsälän Mustijoenrannasta. Samoin tuli kuvausreissulla tutustuttua Kotkan edustalla sijaitsevaan Ollinkarit-yksityissaareen. Aika huikea mahdollisuus, voisi vuokrata itselleen oman saaren.

Mutta heti kun se vain on mahdollista, niin meikäläinen ottaa lennon Euroopan pääkallopaikoille valitsemaan uusia mallistoja. Asiakkaillemme sopivien vaatteiden ostaminen on minulle rakkainta puuhaa, sitä missä olen parhaimmillani ja josta nautin. Nyt kaiken on joutunut tekemään kuvien ja videoiden perusteella eikä valinnat aina ole osuneet välttämättä nappiin. Myös ulkomailla asuvia ystäviä ja yhteistyökumppaneita alkaa olla ikävä.

Toivon kaikille tätä blogia seuraaville ja asiakkaillemme parempaa tätä vuotta. Eiköhän tämä pandemiaperkele pian selätetä. Näin tammikuussa on hyvä hetki pistää treenit ja ruokavalio raiteilleen. Odotan jo kovasti myös ensi kesän mökkiviikonloppuja, aurinkoa, uusia mallistoja ja toivottavasti monia kivoja asiakaskohtaamisia. Eikä niitä hyviä viime vuoden suunnitelmiakaan ole haudattu, ne ovat vain kypsymässä sopivaa hetkeä varten.

Joulutervehdykseen sain nämä lumoavat luistelijat. Kiitos Seinäjoen  taitoluistelijat ja Riverettes: katso video
Ja loppuun tunnelmapaloina muutama menneen vuoden video:

Ja sokerina pohjalla, meikätyttö lähtee lentoon: katso video